Verkostoitumistapaamisen ja vuosikokouksen kuulumiset

1.3.2023

Yhdistyksemme vietti kalevanpäivän iltaa Oulunsalon Pitkäkankaan koululla verkostoitumistapaamisen ja vuosikokouksen merkeissä. 

Osallistujakokoonpano muokkaantui ennakkoilmoittautumisiin verrattuna illan aikana.

Mukavana yllätyksenä saimme mukaan uusimman yhdistysjäsenemme, Sanginsuun Koti-koulutoimikunta ry:n aktiiveja. 

Lämmin kiitos Pitkäkankaan koulun rehtorille, joka antoi tilat käyttöömme hallituksessamme toimivan koulun vanhempaintoimikunnan aktiivin kautta. 

Pitkäkankaan kouluun voit tutustua tästä linkistä

Verkostoitumistapaamisen tarkoituksena oli tutustua alueen vanhempiin ja vanhempaintoimijoihin ja jakaa ilon ja huolen aiheita keskustelun avulla.

Tapaamiseen osallistui lopulta seitsemän vanhempaa. Sanginsuun Koti-koulutoimikunta ry:n aktiivitoimijoiden osallistumisen myötä keskustelu lähti käyntiin palveluverkkomuutoksiin liittyvällä ajatustenvaihdolla. Lapsivaikutusten ja ennakkovaikutusten arvioinnit ovat käynnistyneet. Tästä uutisoi Kalevakin 1.3.2023 (linkki uutiseen, maksumuuri). Kun pieniltä kouluilta tuntuu kaupunki vievän toimintaedellytykset, isoilla kouluilla puolestaan koulun kokoa käytetään helposti perusteena sille, että asioita ei saada kehitettyä ja vietyä eteenpäin. 

Pitkäkankaan koulun vanhempaintoimikunta sai viime syksynä LähiTapiolan Hyvinvoiva Pohjoinen-lahjoituksen suunnittelemaansa liikenneturvallisuustapahtumaan. Tapahtuma on tarkoitus järjestää toukokuussa ja tapahtumassa annetaan tietoa liikennekäyttäytymisestä ja suojavarusteiden ja valojen käytön tärkeydestä, sekä opastetaan toimimaan hätätilanteen tullen. Tapahtuman suunnittelu on käynnissä ja vapaaehtoisia vanhempia kannustetaan osallistumaan mukaan tapahtuman järjestämiseen. 
Liikenneturvallisuuteen liittyvät teemat liittyvät kiinteästi vanhempaintoimintaan. Useat alueen toimijat järjestävät heijastinratsioita ja suojatiekampanjoita syksyisin. Illan aikana osallistujat jakoivat vinkin heijastavasta spray-maalista, jota löytyy kaupoista sekä tekstiileille että esimerkiksi pyörän vanteisiin suihkutettavaksi.

Kouluruoka puhututtaa aina, niin myös meidän verkostoitumisillan aikana. Monilla kouluilla toimii ruokalatoimikunta tai oppilaiden toiveita otetaan huomioon muuten esimerkiksi toiveruokapäivien muodossa. Pitkäkankaan koululla on saatu hyviä kokemuksia ruokalatoimikunnan toiminnasta. Oppilaiden vihannesten syönti on lisääntynyt, kun salaatin eri ainekset on laitettu omiin astioihinsa. Oppilailla on mahdollisuus maustaa ruokaansa esimerkiksi yrttimausteella. Kouluruokailusta Pitkäkankaan koululta löytyy tutkimustietoa opinnäytetyön muodossa, linkki

Ruokalatoimikunnasta huolimatta vanhemmalla saattaa olla tunne, ettei esimerkiksi erityisruokavalioihin liittyviä toiveita huomioida tai että ne unohtuvat kiireen keskellä. Esimerkkinä annettiin ketsuppi- ja hilloastiat, jotka pitäisi olla myös erityisruokavaliolinjastolla aina omansa kontaminaatioriskin välttämiseksi. 

Terveydenhoitajien ja koulupsykologien resurssipula puhututti osallistujia myös. Kouluilla saattaa jäädä kokonaisten vuosiluokkien terveystarkastukset tekemättä kun laajennetut tarkastukset menevät etusijalle.  Laajennettuja tarkastuksia voidaan myös yrittää aikatauluttaa aikaisemmalle vuosiluokalle, tässä kannattaa huoltajien olla tarkkana. 

Illan aikana vaihdettiin ajatuksia myös kodin ja koulun yhteistyöstä. Mielenkiintoista oli kuulla esimerkiksi siitä, miten opettajajäsenet tai rehtori osallistuvat ja suhtautuvat vanhempaintoimikuntien ja -yhdistysten toimintaan. 

Verkostoitumistapaamisen lopuksi osallistujat saivat mukaansa kOuluvanhempien kassin ja rintanapin valitsemallansa vahvuuslauseella. 

Avoin vuosikokous

pidettiin verkostoitumistapaamisen jälkeen. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Yhdistyksen toimintakertomus ja tilinpäätös esiteltiin ja vahvistettiin, luettiin toiminnantarkastajan lausunto sekä myönnettiin vastuuvapaus yhdistyksen hallitukselle kauden 2022 osalta.

kOuluvanhempien kauden 2022 koosteeseen voit tutustua alla olevan esityslinkin kautta:  

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana kaudella 2023 jatkaa Anne Haimakainen. Erovuoroisten tilalle ei tänä vuonna saatu uusia hallitustoimijoita, ja hallitus jatkaakin supistetulla kokoonpanolla. Vuosikokouksessa vahvistettiin talousarvio ja toimintasuunnitelma kaudelle 2023. Kauden päätavoitteena on toiminnan jatkuvuuden varmistaminen. Vaikuttamistoimikunta jatkaa aktiivista toimintaansa. Jatkamme yhteistyötä SiKu -palveluiden kanssa ja osallistumista Oulun kaupungin yhteistyöryhmiin. Toimintavuoden aikana vietämme 10-vuotisjuhlavuotta. 

Tämän kauden hallituksesta puuttuu keskisen alueen sekä varhaiskasvatusikäisten lasten vanhempien ja vanhempaintoimijoiden edustus. Näiden osa-alueiden aiheiden esille tuontiin tarvitsemmekin yhdistyksemme jäsenten ja alueen toimijoiden aktiivisuutta. 

❤ Kiitos kauden 2022 hallituksen jäsenille ja menestyksekästä toimintakautta uudelle hallitukselle! ❤

Kiitämme pitkäaikaista hallitustoimijaa ja perustajajäsentä Vesa Ilolaa ansiokkaasta työstä yhdistyksemme eteen. Iloksemme Vesa on luvannut jäädä taustalle toisen konkaritoimijan Pirita Satomaan tavoin mentoriksi.  Hallitustyöskentelystä vetäytyvä Marjo Raappana jatkaa yhdistyksen vapaaehtoisena toiminnantarkastajan roolissa, lämmin kiitos myös siitä.  

Tule mukaan toimimaan kuntatasolla lastemme ja nuortemme hyväksi!

Oulun alueellinen vanhempainyhdistys 

  • tukee, kannustaa ja edistää vanhempaintoimintaa ja vanhempaintoimikuntia sekä kodin ja koulun/päiväkodin yhteistyötä Oulussa
  • kokoaa yhteen oululaiset vanhemmat ja vanhempaintoimijat sekä yhteistyökumppanit = yhteistyö- ja keskustelufoorumi
  • järjestää tapaamisia sekä kampanjoita, tapahtumia ja koulutuksia, myös yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa
  • vaikuttaa koulutukseen, kasvatukseen ja turvalliseen kasvuympäristöön liittyvissä asioissa (kannanotot, lausunnot ja mielipidekirjoitukset)

Ota yhteyttä! Liity jäseneksi!

Meille voit laittaa palautetta, toiveita tai ilmoittautua mukaan toimintaan laittamalla viestiä vanhemmat.oulu@gmail.com tai yhteydenottolomakkeen kautta. Jäseneksi voit ilmoittautua tästä. Jäsenyys on ilmainen.  

Seuraa julkaisujamme somessa 

Facebook -keskusteluryhmä www.facebook.com/groups/278632485634845

Facebook -sivu Oulun alueellinen vanhempainyhdistys, tietoa vanhempaintoimintaan ja perheiden hyvinvointiin liittyen

Verkkosivut www.kouluvanhemmat.fi, yhteystiedot, uutiset, tapahtumat ja tapaamiset.

Instagram @kouluvanhemmat 

WhatsApp-keskusteluryhmä vanhempaintoimikuntien edustajille, liittymispyynnöt numeroon 044 949 6435