Kouluverkkoselvitykseen liittyvä kuntalaiskysely on auki

25.1.2016

Kouluverkkoselvitykseen liittyen oululaisille järjestetään helmikuussa neljä Oulun raatia eri puolilla kaupunkia. Tilaisuudet pidetään 10.2. klo 18-20 Kiimingin lukiossa, 11.2. klo 18-20 Oulunsalon lukiossa, 23.2. klo 18-20 Haukiputaan lukiossa ja 24.2. klo 18-20 Oulun Lyseon lukiossa. Lyseon tilaisuus lähetetään suorana nettilähetyksenä osoitteessa www.ouka.fi/live ja siinä on myös viittomakielen tulkkaus. Keskustelutilaisuuksissa esitellään muun muassa kuntalaiskyselyn tulokset ja kouluverkkoselvityksen alustavat vaihtoehdot.

Kouluverkkoselvitykseen liittyvä kuntalaiskysely on auki

Oulun kaupunginvaltuusto päätti osana talousarviokäsittelyä 7.12.2015 kouluverkkoa koskevan selvityksen laatimisesta. Kouluverkkoselvitys tulee tuoda päätettäväksi maaliskuuhun 2016 mennessä.

Kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti selvityksessä tulee esittää erilaisia vaihtoehtoja, joilla turvataan alakouluikäisille lähikoulu, yläkouluikäisille aluekoulu ja siirrytään asteittain kohti tiivistettyä lukiomallia. Vapautuneita tiloja hyödynnetään mm. perusopetuksessa. Muutoksilla vältetään oppilasmääräkasvun edellyttämiä erillisinvestointeja vuoteen 2025 mennessä.

Kuntalaisten näkemykset huomioon

Kouluverkkoselvityksen vaihtoehtojen pohjaksi halutaan saada laajasti oululaisten mielipiteitä. Sivistys- ja kulttuuripalvelut on avannut kouluverkkoselvitykseen liittyvän sähköisen kuntalaiskyselyn. Kysely on avoinna 29. tammikuuta saakka.

Kyselyssä vastaaja saa kertoa oman mielipiteensä siitä, mitkä asiat ovat perusopetuksen ja lukiokoulutuksen järjestämisessä tärkeintä. Kuntalaisten näkökulma otetaan huomioon kouluverkkoselvityksen vaihtoehtojen laadinnassa. Kouluverkkoselvitykseen liittyvään kyselyyn pääsee vastaamaan Oulun kaupungin verkkosivujen kautta.

Neljä Oulun Raatia ja Facebook-chat

Kouluverkkoselvitykseen liittyen oululaisille järjestetään helmikuussa neljä Oulun Raati -tapahtumaa eri puolilla kaupunkia.

Tilaisuudet ovat klo 18-20:
10.2. Kiimingin lukiossa
11.2. Oulunsalon lukiossa
23.2. Haukiputaan lukiossa
24.2. Oulun Lyseon lukiossa.

Oulun Raati -tapahtumissa esitellään muun muassa kuntalaiskyselyn tulokset ja kouluverkkoselvityksen alustavat vaihtoehdot.

Kuntalaiset voivat keskustella kouluverkkoselvitykseen liittyvistä asioista keskeisten valmistelevien henkilöiden kanssa myös Facebook-chatin avulla tiistaina 1.3.2016 klo 18-19.30. Kuntalaisten kanssa ovat chattailemassa Oulun kaupungin Facebook-sivustolla sivistys- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Matias Ojalehto, sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä, perusopetus- ja nuorisojohtaja Marjut Nurmivuori ja lukiojohtaja Pekka Fredriksson.

Kouluverkkoselvitykseen liittyvä valtuustoseminaari on maanantaina 1. helmikuuta. Kouluverkkoselvityksen loppuraportti valmistuu helmi-maaliskuun taitteessa.

Kouluverkkoselvitykseen liittyvä materiaali kootaan Oulun kaupungin verkkosivuille osoitteeseen:

http://www.ouka.fi/oulu/koulutus-ja-opiskelu/kouluverkkoselvitys